Kansalaistoiminnan edistämispalkinto Jukka Kujalalle
Kansalaistoiminnan innovaatio- ja palveluverkostoa koordinoiva Majakka palkitsi vuoden merilappilaisia vapaaehtoistoimijoita ja jakoi kansalaistoiminnan edistämisen tunnustuspalkinnon Majakkatalolla Kemissä 8.12.2011.
Eu:n vapaaehtoistoiminnan vuoteen 2011 liittyen Meri-Lapin Majakka ry:n hallitus sai lähes viisikymmentä esitystä seutukunnan Vuoden vapaaehtoinen -tunnustuspalkinnon saajaksi. Tehtyjen esitysten pohjalta todettiin, että kaikki ehdotetut toimijat ansaitsevat tunnustusta toiminnastaan. Laajaa vapaaehtoistoiminnan joukkoa edustamaan päätettiin tunnustuspalkinnot luovuttaa viidelle taholle: Marke Martimo (Keminseudun Reuma ry), Risto Mononen (Veitsiluodon Kisaveikot ry), Elina Kekäläinen (Meri-Lapin Eläinsuojeluyhdistys ry), Kemin Seurakunnan Hopealyhty ruokalan vapaaehtoistoimijat, sekä Tanssii Tätien kanssa ry.
Samassa yhteydessä jaettiin ensimmäistä kertaa Kansalaistoiminnan edistämispalkinto. Palkinto luovutettiin Jukka Kujalalle hänen pitkäjänteisestä ja siltoja rakentavasta työstään kansalaistoiminnan edistämiseksi hänen työskennellessään kehittämispäällikkönä Kemi-Tornio alueen kehittämiskeskuksessa vuodesta 2001 alkaen.

